maanantai 22. syyskuuta 2014

Flunssaa ja villasukkia

Blogissa on elelty hiljaiseloa, kun järkyttävän syysflunssan myötä ei ole voimia riittänyt avata konetta ja kirjoitella. Sukkia on syntynyt senkin edestä ja villasukat ovat olleet omassakin käytössä päivin ja öin, tosin pidän niitä myös kesähelteillä.

Mitä sitä onkaan sairastamisen lomassa saanut aikaiseksi?


Polvisukat syksyn väreissä
Ostin novitan uutuus raitalankaa heti heinäkuussa, kun ne tuli kauppoihin, mutta en keksinyt mitään mallia, mikä olisi miellyttänyt silmää. Värit on ihan ok, mutta ei sitten lopulta kuitenkaan olleet täysin minun makuun. Nämä lähti työkaverille 40v lahjaksi. Raitalangan joukkoon lisäsin tummanharmaata 7 veljestä resoriin, kantapäähän ja kärkeen.

Alussa 65 silmukkaa ja valepalmikkoresori. Palmikon jälkeen kavensin 64 silmukkaan ja tein ihan sileää neuletta. Kavennukset tein Novitan sukkalehden polvisukkien ohjeen mukaan. Kantapää on näissä vahvistettu ja kärkeen tein leveän nauhakavennuksen. Yksi kerä raitalankaa riitti, kun tosiaan vähän täydensin harmaalla. Lopputulos oli kivempi, kuin lanka kerällä :)


Nyöritetyt polvisukat
Näihin nyöritettyihin polvisukkiin ohjeen löysin Nemiran nurkkauksesta. Ohjeestä poiketen loin alkuun 112 silmukkaa ja aina oikeaa neulosta tein 60 kerrosta. Itselläni on paksut pohkeet ja näillä määrillä tuli sopivat. Kärkeä en saanut kursittua nätisti, mutta omaan käyttöön nämä jääkin. Nämä sukat valmistui hitaasti, pimeässä neuloen. Kyllä - pimeässä! Aina oikea kahdella puikolla ei paljon valoa tarvi, joten näitä neuloin aina pienempää tytärtä nukuttaessa. Meillä on taas otettu takapakkia nukkumisen suhteen ja sängyn vieressä pitää istuskella niin kauan, että nukahtaa. No, siinäpä aikaa näperrellä helppoja neulomuksia ;) Lankana näissä on petrooli 7 veljestä ja itsevärjätty, alunperin valkoinen 7 veljestä. Yksi kerä värjättyä riitti just ja just näihin.



Kärppäsukat kärppäfanille
Ja väliin piti tehdä jälleen yhdet kärppäsukat, kun ei kuulemma Lappeenrannasta löydy kuin Saipa -tekstillä ;) Nämä siis lähti Itä-Suomeen eräälle fanille.


Palmikkoiset polvisukat
Näihin sukkiin todella rakastuin! Lanka oli uusi tuttavuus, Regian Stripemania 6-säikeisenä. Tätäkin kerää on tovi hypistelty, ennen kuin päätin mitä siitä teen. Tein ihan sileää neulosta ja molemmille sivuille yksinkertaiset palmikot. Palmikko on muistaakseni jostain Novitan vanhoista palmikkosukista yksinkertaistettu, omaan muistivihkooni olen kirjoitellut ylös.

Tässä kuvassa näkyy palmikko vielä paremmin:


Projekteja on siis saatu päätökseenkin, ja uusia ideoita pursuaa koko ajan! Yhdet sukat ajattelin lahjoittaa myös asunnottomien yön keräykseen, kun vain muistaisi laittaa postiin..

lauantai 6. syyskuuta 2014

Kesäkertut

Vihdoin nämä valmistui! En tiiä mikä näissä tökki, mutta aikaa otti. Ensimmäisen sukan tein toukokussa ja silloi ajattelin, että näistä tulee ihanat kesäsukat, kesäkertut - siitä siis nimi. Malli on helppo ja yksinkertainen, mutta muut työt vei kesän ajaksi voiton ja vasta nyt jaksoin tehdä parin.

Malli: Kerttu, ohje täältä.
Lanka: 7 veljestä, limen vihreä (kuva otettu huonossa valossa)
Koko: S/M, n. 39.




Sovelsin ohjetta paikoittain oman pään mukaan. Vahvistettu kantapää ja leveä nauhakavennus kärjessä. Alla olevassa värikin näyttää enemmän oikealta.




Siinäpä siis mun kesäkertut, jotka kyllä lähtevätkin lämmittämään erään toisen varpaita. Harvoin ne sukat tahtoo omiin jalkoihin jäädä ;)

perjantai 5. syyskuuta 2014

Varpaista varteen..

Pitkään on ollut aikomus kokeilla kutoa sukat pyöröpuikoilla ja molemmat sukat yhtäaikaa. KnitPron 100cm puikot ostin jo keväällä (vaihtopäillä, näppärää!), ja kokeilinkin ensin varresta varpaisiin. Langat oli niin solmussa koko ajan, että hermot meni ja purkuun pääsi.. Takaraivoon jäi kuitenkin polttelemaan: vielä minä siinä onnistun!

Metsästin tovin tuota Varpaista varteen -kirjaa, kun monet sen ohjeita kehui. Löysin vihdoin Facebookin lankahamsterit -ryhmästä ja ihana kauppakumppani postitti sen muutamassa päivässä. Ja sitten vain tuumasta toimeen! Tein aluksi kirjassa neuvotut koesukat, nenä kiinni kirjassa ja ohjetta vaihe vaiheelta seuraten..


Alku näytti tältä..

Hiljalleen työ eteni, miehen ollessa viikon työreissulla, sain iltasin keskittyä ihan vaan ohjeiden tuijotteluun ;)


Kantapää ylitetty!



Kantapäätä jännitin etukäteen,että miten saan sen pyöröpuikoilla onnistumaan. Ohjeet oli kuitenkin tosi selkeät ja siitäkin selvittiin :) Sukan kärjet näytti minun makuun liian tylpiltä, en tiedä miten sitten onnistuisi jonkinlainen muu kärki saada aikaan varpaista aloitettaviin..



Ja tässäpä lopputulos! Lankana 7 veljestä raita, joka jäi toisista sukista jäljelle. Koko näyttäisi sopivalta meidän pian 2v:n jalkaan. Malli on jotenkin hassun näköinen, ihan en ole tyytyväinen. Joku vinkkasikin, että nuo lisäykset ennen kantapäätä voisi tehdä tiheämpään.. KnitPron pyöröpuikot oli muuten ihan älyttömän terävät, sormenpää oli koetuksella!

Suosittelen tuota kirjaa kyllä kaikille, jotka haluaa oppia varpaista varteen sukat - ohjeet on tosi selkeät ja kuvat tukevat kirjallisia selityksiä.

keskiviikko 3. syyskuuta 2014

Hääparille ruutusukat - made with love!

Aiemmin tein luonnonvalkoisesta ja 7 veljestä tweedistä punasävyiset ruutusukat, kerrosrivinousua siis. Äiti näki sukat ja pyysi tekemään samalla mallilla myös miesten sukat, sinisävyisenä. Aikoi viedä lahjaksi syyskuun lopulla vietettäviin häihin hääparille. Ajatus on ihana! Toivottavasti myös saajat tykkää :)

Miesten sukan koko on 45. Lankana Novitan uutuus raitalanka ja luonnonvalkoinen 7 veljestä. Sukan resoriin loin 54 silmukkaa ja alkuun tein 1 kiertäen oikein, 1 nurin -joustinta, joustimen viimeisellä kierroksella lisäsin yhden silmukan, jolloin sain puikoille viidellä jaollisen määrän silmukoita ruutukuviota varten. Kiilakavennusten jälkeen teräosaan jätin 14 silmukkaa puikolle. Ihan kiva lopputulos ja raitalanka näyttää oikein kivalta tuolla ruudussa! Rivinousun silmukat nostin jälleen takareunasta, tulee minun makuun siistimpi lopputulos.



Hääparin sukkiin pitää tietysti myös saada sydämiä ja ensimmäistä kertaa pääsin laittamaan Ebaysta tilaamiani metallisia merkkejä. Kuvassa sydäntä ei ole vielä kiinnitetty, mutta idean varmasti saa. Molempiin sukkiin siis vielä killuttimet kiinni!




Toivottavasti sukat lämmittävät hääparin varpaita ja tuovat onnea mukanaan <3


Morsiamelle
Sulhaselle