sunnuntai 25. tammikuuta 2015

Jos sittenkin tekisin vähän tuota..

Kuten otsikkokin kertoo, melkoisen monta projektia on taas kesken ja ideoita pursuaa koko ajan lisää.. Talvilomalla pohjoisessa oli muutama lankakerä mukana ja iltaisin hotellihuoneessa lasten nukkuessa tuli värkättyä isoäidin neliöitä ja sukkaa :)


Minusta tulee veljen pienen tytön kummi ja heti piti alkaa pienelle jotain väkertämään. Ajattelin tehdä peiton isoäidinneliöistä. Lankana on Novitan Ipana ja Woolin jämät. Koukku on koko 2,5mm. Näitä pitää tehdä vielä paaaljon lisää. Hiljalleen!

 Palmikkosukat petroolista seiskaveikasta on vaiheessa.. Hetkeen en ole näihin koskenut, odottavat taas innostusta.

Polkasta ja valkoisesta raitasukkaa - näitä tein automatkat pohjoisessa. Nekin valmistuu pikkuhilijaa..

Jämissukat! Näihin on todellakin käytetty joka ikinen pienikin nöttönen, mitä pussukasta löytyy. Toisen sukan terää vailla vielä. Ensimmäiset kokonaan kirjoneuletta olevat sukat! Kuviot Novitan sukkalehdestä.

Keskeneräisiä projekteja siis löytyy, mutta vaihtelu virkistää! Kun yksi alkaa tökkiä, niin voi jatkaa toisesta ;) Kaamoskin alkaa olla selätetty ja aurinko näyttäytyi lomamme aikana useampaan otteeseen!



lauantai 10. tammikuuta 2015

Todelliselle trinsessalle

Sain jälleen vaativan tilauksen. Ystävän 4-vuotias tytär oli pyytänyt juuri minua tekemään hänelle sukat. Ihana kunnia! Tyttö oli nähnyt minun omille tytöille tekemiä sukkia ja pahoitellut, kun oma äiti ei osaa. Tämän saman äidin kanssa olimme yli 20 vuotta sitten samoilla teknisen työn tunneilla :D. Vasta myöhemmällä iällä minua puraisi kutomiskärpänen.

Toive oli yksinkertainen: PRINSESSASUKAT! Kyselin vinkkejä omalta viisvuotiaalta ja päädyimme yhdessä pinkkiin ja sydämiin <3


Varressa on 10 silmukkaa puikolla, lanka on seiskaveikkaa. Varsi on valepalmikkojoustinneuletta, joka menee siis näin:
- 1.-3. krs: *2nurin, 3oikein* *-* toista kierroksen loppuun.
- 4. krs: 2nurin, nosta 1 silmukka neulomatta, neulo 2 seuraavaa oikein ja vedä sitten neulomatta nostettu silmukka kahden neulotun yli. Toista tätä koko kierros loppuun.
- 5. krs: *2nurin, 1oikein, langankierto, 1oikein* *-* toista kierros loppuun.

Toista näitä viittä kerrosta haluttu määrä! 

Kirjoneule ei edelleenkään ole mun vahvuuksia, mutta kovin pahasti ei sydän jalkapöydän päällä kiristä. Tässä kaavio sydänkuvioon, ruutuvihkoon hahmoteltuna :)




Lopputuloksena siis noin 30 kokoiset pinkit prinsessaunelmat! Ainakin mallina toiminut oma tytär tykkäsi niin, että hänelle pitäisi kuulemma tehdä samanlaiset :)
Lankaa näihin pikkusukkiin meni kaikenkaikkiaan noin 70g, vaaleampaa pinkkiä ihan pieni nöttönen kuvioon.

Eläimellistä menoa

Kun lähdettiin joulun viettoon mökille, unohdin kaikki puikot ja langat matkasta! Mikä moka! Olihan se pakko sitten mökin lähi s-marketista käydä muutama kerä ostamassa, en olisi millään voinut olla neljää päivää tekemättä mitään. Mukaan tarttui Novitan Viidakkoa ja pinkkiä 7 veikkaa. Malliksi valikoitui peruspolvisukat. Pystyi samalla seurustelemaan sukulaisten kanssa, kun kutoi ;)

Nämä sukat on siis aloitettu viime vuoden puolella, mutta vuoden tämän ensimmäiset valmistuneet sukat!


Näille sukille ei ole edes saajaa vielä tiedossa! Ehkäpä kerrankin jäisivät omaan jalkaan, sen verran olen saanut kuulla kommentteja omista kulahtaneista villasukista. Suutarin lapsella ei ole kenkiä ;)

Varressa on alkuun 64 silmukkaa, tein 15 kerrosta 2o 2n -joustinta. Sen jälkeen vaihdoin viidakkoon ja sileään neuleeseen. Kun neuleen korkeus oli 15cm aloitin kavennukset hyväksi havaitulla Novitan sukkalehden ohjeella. Ohjeella tulee kivasti pohkeenmyötäinen malli. Kantapää on vanhvistettu. Teräosan tein 48 silmukalla. Kärkeen leveän nauhakavennuksen, johon olen tykästynyt :)


Facebookin Voihan Villasukka -ryhmästä bongasin myös ihan mielettömän keksinnön sukan koon mittaamiseksi! En muista kuka sen ryhmässä jakoi, mutta otin heti käyttöön ja uskomatonta, mutta totta - se toimii!


Aseta rullamitta sukan päälle siten, että mitta tulee 14 cm sukan yli. Eli, kantapää on 14cm:n kohdalla. Sitten vain katsotaan mihin kohti sukan kärki yltää ja siitä näkee sukan koon! Näille sukille tuli siis kokoa 38-39 ( kärki osuu juuri näinen lukujen väliin). Vähän huonosti mitan numerot näkyvät, mutta kokeilkaahan itsekin :)

Novitan  7 veljestä viidakko oli aika karheaa neulottavaa, mutta ihan mukavilta tuntuvat jaloissa. Puikot oli 3,5mm ja lankaa meni seuraavasti:
- viidakkoa 133g
- pinkkiä 35g

Eläimellisen lämpimiä varpaita!

keskiviikko 7. tammikuuta 2015

Neljän palmikon pipo

Sukat on aina olleet se mun juttu, mutta nyt viime päivinä olen mennyt myös mukavuusalueen ulkopuolelle. Ensin nuo kämmekkäät ja kun tuota sinapinkeltaista lankaa jäi edelleen, niin päätinpä tehdä itselle pipon! Mitään ohjetta minulla ei pipoon ollut, ihan mutu-tuntumalla ja omalla päällä mentiin ;)

Syntyi siis Neljän palmikon pipo! Kuvia oli todella vaikea saada, mutta jospa noista jonkinlaisen käsityksen saisi. Mieshän ei yhtään tykännyt, kun komensin hänet malliksi ;)


Ohje pipoon
- Lanka 7 veljestä, menekki pitää vielä punnita, mutta alle 100g
- 3,5mm pyöröpuikot ja 3,5mm sukkapuikot

Luo 120 silmukkaa pyöröpuikoille ja neulo suljettuna neuleena 2o 2n -joustinneuletta haluamasi määrä, itse tein 12 kerrosta. Aloita sitten palmikot.

Palmikoita muodostuu siis neljä. Neulo kierroksen alussa *2 n, 6 o, 2 n, 20 o* ja toista vielä kolme kertaa kerroksen loppuun. Tee tällaisia kerroksia yhteensä 6 kerrosta. Seuraavalla kierroksella tehdään palmikon kierto: *2 n, nosta 3 silmukkaa apupuikolle työn eteen, neulo 3 oikein ja neulo apupuikolta silmukat 3 oikein, 2 n, 20 o* toista kierros loppuun. Tee yhdeksän kerrosta *2 n, 6 o, 2 n, 20 o* ja sen jälkeen taas palmikon kiertokierros.

Jatka näitä kerroksia kunnes työn korkeus on noin 18 cm. Itsellä meni hyvin palmikon kiertojen kanssa; kiersin viimeisen palmikon, kun työn korkeus oli 18cm. Aloita sitten kavennukset.

Kavenna koko kierroksen ajan (tässä vaiheessa kannattaa vaihtaa sukkapuikkoihin, koska silmukat vähenevät ja pyöröpuikoilla neulominen voi käydä hankalaksi). Kavenna nurjien silmukoiden kohdalla 2 nurin yhteen, muutoin koko kierros 2 oikein yhteen. Silmukat vähenevät puolella, ja niitä on jäljellä 60s. Neulo viisi kerrosta *1n, 3o, 1n, 10 o*. Kavenna sitten taas koko kierros 2 oikein yhteen, jolloin jäljelle jää 30 s. Neulo kaksi kerrosta sileää neuletta. Kavenna taas koko kierros 2o yhteen ja katkaise lanka ja vedä loppujen 15 silmukan läpi ja päättele työ.


Kysy, jos ohjeessa jotain epäselvää! En ole kovin paljon ohjeita itse kirjoitellut, kun yleensä vaan tarkasti toisten ohjeita noudatan ;)

Lapsena minulla oli Neljäntuulenhattu, nyt kuljen Neljän palmikon pipossa ;)

maanantai 5. tammikuuta 2015

Paleleville sormille

Vuoden ensimmäisenä projektina valmistuivat parit kämmekkäät (tai kynsikkäät, tai ranteenlämmittimet, taimitkälie). Meillä on töissä ihan järkyttävän kylmä lisäpattereista huolimatta ja ne päivät, kun joutuu tekemään koneella hommia, on sormet kohmeessa. Päätinkin tehdä ihan itselle lämmikettä käsiin!

Googletin pitkät tovit ja tuntui, ettei sopivaa ohjetta löydy millään. Halusin jotain yksinkertaista, mutta kuitenkin näyttävää - jotain, mikä itsessään olisi kiva asuste :) Langaksi ajattelin heti alkuun 7 veljestä, koska niitä löytyy jämiä jämien perään lankalaatikosta.


Nämä ihanuudet syntyivät siis 7 veljestä langasta, sinapinkeltainen on odotellut inspiraatiota jo pitkään. Ohjeen löysin Ullaneuleen sivuilta, ohje oli veikeästi nimeltään Polysemiakämmekkäät.
Tein resorin oikeat silmukat takareunasta, jolloin joustinneuleesta tulee mielestäni tasaisempi. Kaksoishelmineule oli uusi tuttavuus ja uskomatonta, että oikeiden ja nurjien silmukoiden yhteispelillä saa aikaan noin kivaa pintaa! Ehdottomasti kokeiluun myös sukkiin ;) Nämä valmistuivat siis lauantaina pienemmän muksun päiväunien aikana ja illalla televisiota katsellessa. Eivät siis ole isotöiset. Lankaakaan näihin ei mennyt paljoa, unohdin tietty punnita..

Viikonloppuna juhlittiin myös äitini 59v syntymäpäiviä, ja eihän meillä tietenkään mitään lahjaa ollut! Ulkoistin lastenhoidon ja ruoanlaiton miehelle, ja istahdin sohvan nurkkaan. 4 tuntia myöhemmin meillä oli äidille viemisinä samanlaiset kämmekkäät vaaleanvioletista 7 veikasta ;)

Iloisesti kuvassa näkyy myös aktiivisuusranneke, kovin on aktiivista tuo kutominenkin. ;)

Vielä loppuun pitää hehkuttaa myös ukkokullan aktiivisuutta! Melkein neljän viikon odottelun jälkeen sain vihdoin keittiön uuden lampun kattoon. Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty, vai miten se menikään ;)