sunnuntai 31. joulukuuta 2017

Vuoden viimeiset!

Vielä ehti tälle vuodelle valmistua yhdet sukat. Langatkin löytyivät omista jemmoista, ei tarvinnut ostamaan lähteä ;)


Malli: Taimitarhan syyssukat, suunnittelija Niina Laitinen
Lanka: 7 veljestä Polaris ja luonnonvalkoinen
Menekki: 208g


Polarista riitti yksi 100g kerä, pieni jämäkerä jäi jäljelle. Luonnonvalkoista onneksi löysin useita pieniä jämäkeriä, joten sitäkään ei tarvinnut ostamaan lähteä, kun aloitin vajaalla kerällä. Vaan kun oli selkeä visio väreistä! Ja minusta nämä toimii hyvin yhdessä :)




Aika napakat sukat tuli, mutta hyvin mahtuivat omiin jalkoihin. Koko on n. 39 täysin Niinan ohjetta mukaillen. Ehkäpä nämä annan jollekin solakkasääriselle kaverille :D


 
Näiden sukkien myötä onnea tulevalle vuodelle 2018! <3

keskiviikko 27. joulukuuta 2017

Just mulle!

Vuoden pimein aika kaipaa aina väriä! Joulun jälkeen puikoilla ei ollut mitään keskeneräistä ja kun lapset sulatteli kinkkua sisäleikkipuistossa, niin nappasin mukaan langat ja puikot. Sain istua kahviossa kaikessa rauhassa omissa puuhissa <3


Nämä sukat ovat just mulle! Koko on ihan nappiin, raitakerä riitti juuri ja juuri ja valkoisen jämäkeränkin sain näihin upotettua. Tykkään!


Lanka: 7 veljestä raita ja puhdas valkoinen resorissa, kantapäässä ja kärjessä
Menekki: 174g, koko 39


Malli on hyväksi havaittu polvisukan ohje Novitalta omiin tarpeisiin sovellettuna. Alussa on 64s ja pohjekavennusten jälkeen 48s (12s/puikko).


 

tiistai 26. joulukuuta 2017

Kurkistus pukinkonttiin

Tänä vuonna ehdin saada muutamia sukkia pukinkonttiin, kaikesta kiireestä huolimatta. Tosi otettu olin taas saamistani kiitoksista - onneksi saajat osaavat arvostaa itse tehtyä! <3



  


Viimeiset pukinkonttiin valmistuivat juuri ennen aattoa, ja kyllä niitä tehtiin kaikki liikenevät minuutit!


 
Malli: Jonmarit (suunnitellut Jonna Nordström)
Lanka: 7 veljestä musta, harmaa, valkoinen ja keltainen
Puikot: 3,5mm
Menekki: 193g, koko n. 39
Nämä menivät veljen vaimolle <3


Malli: Eevat (suunnittelija Niina Laitinen)
Lanka: 7 veljestä valkoinen ja viininpunainen
Puikot: 3,5mm
Menekki: 97g, koko n. 37
Anoppi sai nämä jalkaansa :)


Malli: Jonsukat (suunnittelija Jonna Nordström)
Lanka: 7 veljestä harmaa, valkoinen ja oranssi
Puikot: 3,5mm
Menekki: 132g, koko n. 41
Oman äitin jalkoja lämmittämään <3


 
Velipojat saivat puolestaan raitasukat. Nuorempi velipoika perussukat 7 veljestä raitalangasta ja vanhempi nilkkamittaiset sukat Jonsukkien tyyliin. Vasemmalla koko n. 43 ja lankaa meni 118g, oikealla koko n. 41 ja lankaa meni 68g.


Jostain blogista (harmikseni en laittanut linkkiä ylös, mutta kiitos jakajalle!) löysin vielä vyötteet viimeistelemään lahjasukat.


 


Omat tytöt eivät myöskään jääneet ilman sukkia. Isompi tarvitsi joulunäytelmään punaiset tonttusukat ja äiti ne pikapikaa muutamassa illassa tekaisi.


 
Keskimmäinen vaati myös omat "tonttusukkansa", se tuli sopivasti raitalangan ja harmaan jämistä.


 
Punaisten koko n. 34, lankana 7 veljestä.
Raidallisten koko n. 29.

maanantai 11. joulukuuta 2017

Tee-se-itse-aarikkaa ja ruuhkavuosia

Yhtäkkiä havahduin, että viimeisin postaus blogiin on toukokuulta. Mihin tämä aika menee? Eletään todellakin niitä kuuluisia ruuhkavuosia. Syksyyn on mahtunut muutto uuteen kotiin, päiväkodin aloitus pienimmäisellä, itsellä uusi työ ja paljon, paljon muuta. Syksy menikin muutto- ja remonttitohinoissa ja uuden oppimisessa uudessa työssä. Välillä piti yrittää rentoutua käsitöidenkin parissa.

Muutama kurkistus uuteen kotiimme:


Uusi keittiö on ihana! On reilusti pöytä- ja kaappitilaa, ihana saareke ja muutenkin koko perhe viihtyy!

Nämä ihanat purkit on ihan säilykepurkkeja kierrätettynä. Kannet on maalattu mustalla spraymaalilla ja etiketit on liitutaulutarraa ja maalikynää. Itse tykkään kovasti!

Aina olen tykännyt Aarikasta ja Marimekosta, ja päätin, että uuteen kotiin niitä saan <3

Tee-se-itse-aarikka (köyhän naisen Aarikka) syntyi puuhelmistä, lampun johdosta ja isosta lampusta. Kyllä tämä meidän keittiössä välttää tämmöinen DIY -versio ;)


Lopuksi vielä pieni kurkistus uuden kodin olohuoneeseen, täällä meillä on hyvä olla <3