keskiviikko 28. helmikuuta 2018

Pikkuisia Jonsukkia

Ystävän tytöille pikkuisia Jonsukkia. Ihan mielettömän ihana malli, mukava ja nopea tehdä. Kiitos siis mallin äidille Jonnalle! <3






Lanka: 7 veljestä keltainen, vaaleanpunainen, valkoinen ja musta
Kulutus: keltaiset 102g, koko n. 32, vaaleanpunaiset 80g, koko n. 28.


Toivottavasti nämä vievät varsinkin isomman kasvukivut mennessään! <3





maanantai 26. helmikuuta 2018

Kierrätystä parhaimmillaan!

Pääsin pitkästä aikaa mökille kangaspuiden äärelle viikonloppuna ja siinä aika kului kuin siivillä.




Räsymatto syntyi meidän omista vanhoista lakanoista, jotka äidin kanssa leikattiin kuteiksi. Yksikään raita ei tässä matossa ole saman levyinen, vaan tein ihan mitä sattui tulemaan :) Tällaiselle pienelle perfektionistille oli muuten haastavaa tuommoinen epäsymmetrisyys ;)




Siinä se on! Meidän eteiseen kuin nakutettu. Pituutta olisi voinut olla vähän enemmän, mutta loimilanka loppui ja ensi viikoksi saatiin vasta uuden loimen laittaja - siihen kun ei vielä ole rahkeet riittänyt, että sen opettelis..




Kierrätystä ja väriharmoniaa parhaimmillaan! <3


Toinen, viime kesänä kudottu matto odotti myös tukilla ja se irrotettiin samalla kertaa. Tämä matto oli Kärkkäiseltä ostetusta ontelokuteesta, joten ei kierrätysmateriaaleista. Ja tässä raidatkin täsmää :D Suunnittelin tätä viime kesänä kuopuksen huoneeseen, mutta välissä on vaihtunut talo ja huoneet, niin ei se sinne enää sovi ;) Niinpä löysi ainakin toistaiseksi paikkansa meidän keittiöstä. Kivan raikas väripilkku! Tai Suomi100 -matto, niin kuin lapset nimitti.. Sininen on kyllä todellisuudessa enemmän turkoosia kuin sinistä :)


 

lauantai 17. helmikuuta 2018

Räsymattosukat

Järjestelin eräs ilta lankavarastoja ja sieltä löytyi useampia keränloppuja, ja tuli ihan pakottava tarve tehdä muutamista räsymattosukat!


Lankoina: 7 veljeksen kahta raitalankaa (807 ja 862) ja harmaa (043).
Menekki: 168g


Harmaata sain tuhottua kolme pientä jämänöttöstä, kaikki varmasti eri erää, mutta näissä se ei todellakaan haittaa! Halusin tehdä sukat ilman mitään erikoisuuksia, ns. aivot narikkaan -sukat :)


 
Koko ajan soi päässä "Tässäpä Peppi Pitkätossu, sula hopsula heisula hopsansaa.." Mutta tuli kyllä oikein mieluisat sukat ja vähän vähemmän taas keränloppuja. Sen edestä tuli kyllä ehkä ostettua myös muutamia lisää :D




Torstai-illan puhteena tein tyttären ystävälle 9v synttärilahjaksi Marcus&Martinus -lapaset. Seitsemältä aloitin, kymppiuutisten jälkeen päättelin! Oli kuulemma saaja ollut perjantain synttäreillä enemmän kuin otettu <3


Lankana jälleen 7 veljestä, menekkiä 53g.


 
 

keskiviikko 7. helmikuuta 2018

Pikkuvarpaille

Tädin velvollisuus on pitää myös veljen lasten varpaat lämpimänä. Kuulemma oli jo tarvetta sukille, kun jalat siihen malliin kasvanut! Ihan perussukkaa ei voinut tehdä, vaan piti jotain jujua sukkiin keksiä. Vaan nyt pysyy varpaat lämpimänä pakkasellakin!



 Pienelle tytölle ja vähän isommalle pojalle! <3


Lanka: 7 veljestä, eikä mitään muistikuvaa mikä väri..
Menekki: 76g, koko n. 27


Kuviot silmukoin jälkikäteen - molempiin omanlaisensa. Kaaviot kuviin kaivelin pinterestistä ja piirsin itselleni ruutupaperille. Kaaviot löytyy postauksen lopusta :)


 


Ryhmä Hau -sukat on varmasti hitti jokaisen pikkupojan kohdalla. Niinpä sarjan hahmot hyppäsivät näihin sukkiin:




Lanka: 7 veljestä multiraita
Menekki: 79g, koko n. 31-32

Kuviot näissäkin silmukoitu ja raitoja en lähtenyt kohdistamaan. Multiraita ei kyllä päässyt suosikiksi, vaikka ihan hyvin näihin sopi..


 
Tässäpä ruutupaperille rustatut kaaviot, jos näistä jollekin hyötyä on.


  Ryhmä Hau -kuvioissa kellertävä silmien kohdalla on langassa valkoinen :)
 
 
Yksisarvisessa pään keltainen vastaa langassa valkoista :)

sunnuntai 4. helmikuuta 2018

Marcus & Martinus -huumaa

Omat tytöt on täysin hullaantuneet norjalaisista popparikaksosista, Marcuksesta ja Martinuksesta. Ja onhan niillä ihan menevää musaa! Kävin työmatkalla Norjassa ja tuliaistilaus oli yksiselitteinen: kaikkea mahdollista Marcus ja Martinus -sälää :D No, löytyihän sieltä hupparia, pyyhettä, juomapulloa.. ja lapaset tein lisäksi molemmille!


Lankaa näihin ei kyllä juurikaan kulu!


Lanka: 7 veljestä musta ja valkoinen
Menekki: isompiin 53g ja pienempiin 38g



Isommissa on 9s/puikko (sopivat 8-vuotiaan käsiin) ja pienemmissä 8s/puikko (sopivat 5-vuotiaan käsiin). Kuvion joku ihana oli jakanut Facebookin käsityöryhmässä. Kuvion leveys on 16s ja korkeus 14 krs.

Mieluisat olivat kyllä molemmille ja kuulemma kaverille pitäisi tehdä myös! :D Näitä on onneksi todella nopea värkätä.